Nyt on pakko

Eilen 15.3. ympäri maailmaa järjestettiin nuorten ilmastolakko -mielenosoituksia. Olin itse paikalla Tampereen mielenosoituksessa ja olin todella vaikuttunut paitsi suuresta osallistujajoukosta myös siitä miten fiksuja, rohkeita ja inspiroivia nuoremme ovatkaan. Lapset ja nuoret alakoululaisista toisen asteen opiskelijoihin kävivät rohkeasti väkijoukon edessä pitämässä hyvin argumentoituja puheita ja lukemassa koskettavia runoja. Paitsi että nämä olivat melkoisia retoriikan ja lyriikan taidonnäytteitä, ne olivat myös ilahduttavan vilpittömiä, rehellisiä ja jopa radikaaleja. Lässytys ja selittely loistivat poissaoloaan. Kontrasti näiden upeiden nuorien ja heitä Twitterissä vähättelevien kyynisten keski-ikäisten välillä saa minut vihaiseksi, mutta myös hieman toiveikkaaksi.

Näitä nuoria pitäisi kuitenkin myös kuunnella ja heitä pitäisi kuunnella nyt. Varsinaista ilmastonmuutoksen kieltämistä näkee Suomessa onneksi enää vain harvoin, kaikenlaisia tekosyitä valitettavasti sitäkin enemmän. Yleisin näistä tekosyistä on, ettei Suomen kannata yksin vähentää päästöjään, sillä muut maat voivat siitä huolimatta jatkaa saastuttamista. Argumentti menee jotenkuten niin, että Suomen leikatessa päästöjään tuotanto siirtyy muualle, missä se vain saastuttaa enemmän.

Kuten Osmo Soininvaara on hyvin todennut, näin väittävät ovat teknisesti oikeassa. Moraalisesti argumentti on kuitenkin kestämätön. Tästä huolimatta se kylläkin tuo esille yhden ilmastopolitiikan kannalta tärkeimmistä huomioista: päästöjen vähentäminen ei onnistu ilman että tavaroiden kulutusta länsimaissa vähennetään. En usko, että pelkkä teknologian kehitys yksin ratkaisee ilmastonmuutosta, vaan myös talous- ja yhteiskuntajärjestelmiemme on muututtava kestävämmiksi. En näe tällä hetkellä mitään syytä olettaa, että vähäpäästöisempi tuotanto johtaisi nimenomaan päästöjen vähenemiseen, eikä siihen, että hyvällä omatunnolla voimme kerskakuluttaa samoilla päästöillä entistä enemmän. Täysin päästötön tuotanto taas on toistaiseksi utopiaa.

Uusien teknologioiden ja innovaatioiden kehittäminen on olennaisessa ja ratkaisevassa roolissa ilmastonmuutoksen torjunnassa, mutta niiden odottamiseen ei ole aikaa. Meillä on jo olemassa kaikki tarvittavat keinot ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen, niitä vain pitäisi käyttää ennen kuin on liian myöhäistä. Voimme käyttää päästökauppaa, hiiliveroja, hiilitulleja, fossiilisten polttoaineiden kieltoja, kiertotaloutta ja hiilinielujen kasvattamista. Voimme käyttää nykyistä enemmän vähäpäästöisempiä energiamuotoja, esimerkiksi tuuli-, aurinko- ja ydinvoimaa. Voimme siirtyä kuluttamaan kasviperäisiä tuotteita eläinperäisten sijaan. Nykyisin käytettävissä olevat keinot eivät toki mahdollista utopiaa, jossa ilmastonmuutos voitaisiin pysäyttää ilman että kenenkään tarvitsee luopua mistään mihin on tottunut ja ilman että jotkut yritykset ja sijoittajat kärsivät tappioita. Näillä keinoilla on kuitenkin nyt mentävä, sillä aika alkaa loppua.

”Ei Suomella ole vaikutusta” -argumentti ei päde, sillä maailman maat voivat pysäyttää ilmastonmuutoksen ainoastaan yhteistyöllä. Siksi ne solmivatkin Pariisin ilmastosopimuksen. Tästä eteenpäin jokaisen maan täytyy ainoastaan tehdä Pariisissa sovitut päästövähennykset ja luottaa ja toivoa että muut tekevät samoin. Toistaiseksi ei ole näköpiirissä maailmanhallitusta, joka pakottaisi kaikki maat päästövähennyksiin. Myönnän, että toisin kuin monet nuoret eilisessä mielenosoituksessa, minä en ole toiveikas. On yksinkertaisesti todella vaikea luottaa siihen, että kaikki maat täyttäisivät osuutensa Pariisin sopimuksesta, varsinkin kun Yhdysvallat on päättänyt vetäytyä siitä. Minä en näe tulevaisuudessa juurikaan toivoa, mutta ainakin voin yrittää tehdä parhaani, että minä itse ja minun maani tekee oman osuutensa. Tällä hetkellä näin ei nimittäin valitettavasti vielä ole.

”Ei Suomen kannata vähentää päästöjään, jos muut maat saastuttavat” -argumentti on moraalisesti epäolennainen siksi, että ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä epäonnistuminen tarkoittaa käytännössä ihmisten nykyisen sivilisaation pohjan romahtamista. Kun esimerkiksi Eija-Riitta Korhola on huolissaan, että EU:n päästövähennykset johtavat Kiinan vaikutusvallan kasvuun maailmassa, hän jättää täysin huomiotta sen, että ilmastonmuutoksen jälkeen Kiinalle ei todennäköisesti jäisi uuteen maailmanjärjestykseensä hallittavaksi kuin savuavia raunioita. Jos ilmastonmuutos jatkaa tästä kiihtymistään, se että saatamme leikata päästöjämme ”turhaan” on murheistamme pienin.

Tarvittavat keinot ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen ovat siis olemassa. Niiden käyttäminen on kuitenkin eräänlainen ”uskon hyppy”, joka tehdään siinä luottamuksessa, että muut tekevät samoin. Kuten Soininvaara blogissaan kirjoittaa, jos ajattelemme omaa etuamme ja hyötyämme meidän kannattaa vain laistaa ilmastonmuutoksen torjunnasta ja matkustaa muiden siivellä. Tämän vuoksi ilmastonmuutoksen torjuntaan tuleekin suhtautua velvollisuusetiikan kautta.

Suomi on sopinut tekevänsä osuutensa ja nyt meidän pitää täyttää velvollisuutemme. Tämä tarkoittaa myös epämiellyttäviä päätöksiä ja kaikki joutuvat luopumaan jostain mihin ovat tottuneet. Vaihtoehtona on kuitenkin ennennäkemätön ekologinen ja humanitaarinen kriisi, joka uhkaa koko ihmiskunnan tulevaisuutta. Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on kuin filosofi Karl Jaspersin ”ehdoton vaatimus”, teko, joka pitää tehdä siksi, ja vain siksi, että uskomme sen olevan oikein. Tai kuten ilmastolakkolaiset asian ilmaisevat: ”Nyt on pakko”.